Taloyhtiöissä hyödyttäisiin valaistuksen uudistuksesta

pe 28. heinäkuuta 2017 10.55.00

Valaistuksen uudistus tuo säästöjä, varsinkin jos energiatehokkaampiin valaisimiin kuten ledeihin siirtymisen lisäksi hyödynnetään valaistuksen aikaohjauksen ja liiketunnistuksen tuomia mahdollisuuksia. Samalla myös turvallisuus paranee, kun valot pysyvät päällä aina kun alueella liikutaan. Valaistuksen uusimista kannattaa samalla lailla miettiä myös omakotitalossa. Valoisa piha on kaikkialla turvallinen ja valaistuksen saa nykyisin hoidettua energiatehokkaasti pienellä energiamäärällä.

Esimerkiksi Helsingin kaupungin omistamissa taloyhtiöissä Laakavuorenkuja 2:ssa ja Tuukkalantiellä valaistuksen uudistus tuli ajankohtaiseksi valaistuksen huonon kunnon takia. Elohopealamppujen tilalle asennettiin hämäräohjauksella varustetut led-valaisimet.

– Joustavamman ja laadultaan parantuneen valaistuksen lisäksi esimerkiksi Tuukkalantien taloyhtiössä saavutettiin yli 10 000 euron vuosisäästöt valaistuksen sähkönkulutuksessa, kertoo isännöitsijä Pentti Rouvali Heka-Vesala Oy:stä.


Valaistusopas taloyhtiöiden avuksi

Kun taloyhtiön valaistuksen uudistaminen tulee ajankohtaiseksi, johtava asiantuntija Erja Saarivirta Motivasta suosittelee käyttämään apuna ammattitaitoista valaistussuunnittelijaa. – Suunnittelija osaa huomioida niin energiatehokkuus- kuin viihtyvyys- ja turvallisuustekijät, Erja Saarivirta sanoo.

Liiketunnistimilla sekä aika- ja hämäräohjauksella voidaan valaistuksen energiankulutusta vähentää parhaimmillaan jopa puoleen ohjaamattomaan valaistukseen verrattuna. Ledit mahdollistavat myös valaistustason laskun esimerkiksi yöaikaan, vaikka valaistusta pidettäisiinkin päällä.

Vinkkejä taloyhtiöiden valaistushankintoja suunnittelevien avuksi on koottu Motivan ja Kiinteistöliiton julkaisemaan Taloyhtiön valaistusoppaaseen, joka löytyy Valaistustieto.fi -sivustolta.


Älä tyydy vertailemaan pelkkää hankintahintaa

Valaistuksen energiankäyttö- ja huoltokustannukset käyttöiän aikana ovat usein suuremmat kuin hankintakustannukset.

– Valaistus kerryttää energiakustannuksia ja vaikuttaa viihtyvyyteen vuosikymmenten ajan, joten hankintahinnan sijaan kannattaa tarkastella kokonaiskustannuksia ja valaistuksen laatutekijöitä, Erja Saarivirta muistuttaa.

Erityisesti ledit ovat lisänneet valaistushankinnoissa vertailun tärkeyttä, sillä tuotteet voivat erota ominaisuuksiltaan paljonkin toisistaan. Esimerkiksi käyttöikä, valon määrä, valovirran alenema eli valon määrän väheneminen käyttöiän aikana, värilämpötila ja värintoistoindeksi, eli kyky toistaa tilan värejä, saattavat tuotteissa vaihdella.


Lisätietoja:
Taloyhtiön valaistusopas

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Taltuta tulinen nokkonen hauduttamalla

Lähi- ja luomuruoat ovat trendikkäitä. Siitä voi pistää vielä askeleen paremmaksi talttumalla tulinen ja luonnonvarainen kotipihan nokkonen hauduttamalla. Sähköliedellä saa valmistettua monenlaisia nokkosherkkuja.

Lue lisää

Varmista mökkihormien kunto

Mökin ja saunan hormin kunto on hyvä varmistaa vuosittain. Älä kuitenkaan lankea ilmaisia tarkastuksia ja mahdollisesti ylihintaisia korjauksia kauppaavien helppoheikkien ansaan.

Lue lisää

Puhtaat matot kesän juhliin

Mattojen pesu ei suinkaan ole niin rankkaa kuin ennen muinoin. Sähkökäyttöiset painepesurit helpottavat kummasti pesijän työmäärää. Ja parhaimpia kodin tuoksuja ovat puhtaat ja raikkaat matot.

Lue lisää