Yhdysvaltojen vetäytyminen Pariisin sopimuksesta on tyrmistyttävää

pe 2. kesäkuuta 2017 10.07.00



- Trumpin ilmoitus ei sopimusta kaada, mutta jokainen taka-askel ja hidaste yhdessä sovitulta ilmastonmuutoksen hillinnän tieltä on surullista, Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä sanoo.

- Presidentti Trump vaikuttaa olevan enemmän sitoutunut fossiiliseen energiaan ja historiaan kuin ilmastonmuutoksen torjuntaan ja uusien ratkaisujen kehittämiseen. Uskon hänen päätöksensä olevan haitallinen planeetallemme, mutta ennen muuta Yhdysvalloille itselleen.


Ilmastohaasteet edellyttävät johtajuutta

- Ilmastohaasteen voittaminen edellyttää johtajuutta, ei harhaanjohtajia. Pariisin sopimus loi merkittävällä tavalla kansainvälistä luottamusta, jota tarvitaan merkittävien ilmastoratkaisujen kehittämiseen ja käyttöönottoon. Suomen ja Euroopan Unionin on jatkettava ponnistuksia niin uusien teknologisten ratkaisujen kehittämisessä kuin kansainvälisen ilmastotyön diplomatiassa.

Kansainvälisen ilmastopolitiikan suunta ei Leskelän mukaan ole onneksi muuttumassa. Viime päivinä nähdyt vetoomukset Pariisin sopimuksen puolesta niin muiden valtioiden johdoilta kuin elinkeinoelämän merkittäviltä toimijoilta osoittavat kansainvälisen yhteisön sitoutumisen ilmastonmuutoksen torjuntaan.


Energia-ala sitoutunut tavoitteeseen

Energiateollisuus on edelleen sitoutunut tavoitteeseensa hiilineutraalista energiasta.

- Uskomme, että se on meille paitsi haaste, myös merkittävä mahdollisuus. Elämme suuren energiamurroksen keskellä. Hiilineutraali tuotanto, älykkäät energiaverkot ja uudet energiapalvelut ovat se tulevaisuus, jota rakennamme.

Suomelle energia-alan uudistukset tarjoavat uutta työtä ja parempaa elämänlaatua. Muutos on mahdollinen pitäen energian hinta kilpailukykyisenä ja toimitusvarmuus korkeana.

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Taltuta tulinen nokkonen hauduttamalla

Lähi- ja luomuruoat ovat trendikkäitä. Siitä voi pistää vielä askeleen paremmaksi talttumalla tulinen ja luonnonvarainen kotipihan nokkonen hauduttamalla. Sähköliedellä saa valmistettua monenlaisia nokkosherkkuja.

Lue lisää

Varmista mökkihormien kunto

Mökin ja saunan hormin kunto on hyvä varmistaa vuosittain. Älä kuitenkaan lankea ilmaisia tarkastuksia ja mahdollisesti ylihintaisia korjauksia kauppaavien helppoheikkien ansaan.

Lue lisää

Puhtaat matot kesän juhliin

Mattojen pesu ei suinkaan ole niin rankkaa kuin ennen muinoin. Sähkökäyttöiset painepesurit helpottavat kummasti pesijän työmäärää. Ja parhaimpia kodin tuoksuja ovat puhtaat ja raikkaat matot.

Lue lisää