Energiatehokasta joulunaikaa

pe 1. joulukuuta 2017 13.03.00

Ostokset on energiataloudellista tehdä kerralla ja unohtaa jokapäiväinen kaupoissa ryntäily. Elektroniset lelut eivät ole ainoita joululahjavaihtoehtoja. Lapset pitävät myös laadukkaista askarteluvälineistä, jotka edistävät luovuutta ja kädentaitoja. Askarteluvälineet ovat usein lapsista yhtä hyviä lahjoja kuin esimerkiksi elektroniset pelit tai elokuvat.

Jouluvalaistukset tuovat jouluista tunnelmaa jo nyt. Ulkovalaistuksessa voi käyttää myös lyhtyjä ja kynttilöitä. Ne ovat paitsi energiaystävällisiä, myös kauniita.

Sähköisiä ulkovaloja käytettäessä on hyvä suosia vähän sähköä kuluttavia LED-valosarjoja. Ajastimen hankkiminen maksaa pikkuisen, mutta hyöty tulee monin verroin takaisin siinä, että ulkovalot eivät pala yötä päivää.

Kuva: Scanstockphoto


Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Energian säästäminen taloyhtiöissä kiinnostaa enemmistöä

Suomalaisia taloyhtiön osakkaita kiinnostaa energian säästö omassa taloyhtiössään. Tutkimuksen mukaan osakkaista 64 prosenttia on valmis investoimaan taloyhtiön energian säästöön tähtääviin hankkeisiin kustannussäästöjen saavuttamiseksi.

Lue lisää

Sähkön siirron hinnoittelussa energiasta tehoon

Sähkönkäyttötavat muuttuvat nopeasti, mutta niin muuttuvat myös sähköntuotantotavat. Sähköverkoissa taas energian ja tehon välinen suhde muuttuu. Tuore tutkimus hahmottelee uutta tehoperusteista jakeluverkkotariffia, joka korvaisi vanhan energiaperusteisen hinnoittelujärjestelmän.

Lue lisää

Energian kysyntäkin voi joustaa

Sääolojen mukaan vaihteleva sähköntuotanto lisääntyy. Samalla kulutuksen vaihteluihin nopeasti vastaava sähköntuotanto vähenee. Tämä lisää joustotarvetta kulutuksessa. Kulutusjousto ei ole uusi asia. Esimerkiksi sähkölämmitteisten talojen lämmittäminen yöaikaan on vastaavaa tehontarpeen tasausta, mutta jatkossa sitä tarvitaan lisää.

Lue lisää