Energiateollisuus: budjettiriihessä huomio sähköisen liikenteen edistämiseen

ti 29. elokuuta 2017 10.01.00


Kevään kehysriihessä Sipilän hallitus varasi energia- ja ilmastostrategian toimeenpanoon 100 miljoonaa euroa seuraavalle neljälle vuodelle.

Energiateollisuus arvioi, että tuen avulla Suomessa voi olla yli 20 000 sähköautoa liikenteessä jo kolmen vuoden kuluttua. Tämä antaa sysäyksen uusien ja käytettyjen sähköautojen markkinoille sekä latausinfran kehittämiselle. Samalla tuki auttaa Suomea saavuttamaan ilmastotavoitteensa.


Suomi voi olla voittaja

Sähköinen liikenne on globaali megatrendi ja Suomi älykkäiden energiajärjestelmien edelläkävijä. Jo olemassa olevan osaamisen yhdistäminen maailmanlaajuiseen kehitykseen on suomalaiselle yhteiskunnalle mahdollisuus.

Energiateollisuus korostaa, että fossiilisen öljyn korvaamista biopolttoaineilla, sähköllä ja muilla uusilla teknologioilla voidaan kannustaa verotuksella.

ET:n mukaan ajoneuvoveroa tuleekin nyt porrastaa jyrkemmin hiilidioksipäästöjen verojen mukaan. Polttoaineverotuksen painopistettä tulee siirtää selvemmin hiilidioksipäästöjen verottamiseen.


Suomella ei varaa naapuritasoitukseen

Suomi kilpailee myös energian tuotannossa investoinneista naapurimaiden kanssa.

Ruotsi on jo päättänyt keventää voimalaitosten kiinteistöverotusta asteittain vuoteen 2020 mennessä. Suomi puolestaan näyttää jäävän tästä kehityksestä jälkeen. Voimalaitosten kiinteistöveroa onkin tarpeen laskea asteittain muiden teollisuuskiinteistöjen veron tasolle myös Suomessa.

ET korostaa lisäksi, että energia- ja ilmastotavoitteiden näkökulmasta ristiriitaisesta tuulivoiman kiinteistöveron korotuksesta tulee luopua.

Riihessä ei pidä Energiateollisuuden mielestä tarpeettomasti heikentää energia-alan toimintaympäristöä suhteessa kilpailijamaihin ja tarjota niille lisää etumatkaa.


Yhteistuotannon edellytyksiä parannettava

Suomen energiajärjestelmän kannalta tärkeimmän tuotantomuodon eli sähkön ja lämmön yhteistuotannon (CHP) vaikea tulevaisuuden näkymä on syytä huomioida budjettiriihessä.

Energiateollisuuden mielestä nyt on tarpeen pidättäytyä yhteistuotannon uusista verorasitteista, kun myös energia- ja ilmastostrategia edellyttää tätä.

ET muistuttaa lisäksi, että metsähakkeen muuttuva sähköntuotantotuki on useissa arvioissa yksi EU:n tehokkaimmista uusiutuvan energian tukijärjestelmistä.

Energia- ja ilmastostrategiassa on päätetty arvioida metsähakkeella tuotetun sähkön tuotantotuen jatkoa vuonna 2018. Sovituista järjestelmistä ja aikataulusta poikkeaminen nakertaisi Energiateollisuuden mukaan yritysten luottamusta.

Sähkö- ja kaukolämpö ovat molemmat Suomessa kotitalouksille ja elinkeinoelämälle keskeisiä hyvinvoinnin, työn ja tuloksen tuotantotekijöitä. Budjettiriihessä on ET:n mielestä valittava tarkoin, mihin valtion verovaroja käytetään ja millä veroilla kuluttajien ostovoimaan vaikutetaan.

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Liika lämpö ei ole terveellistä eikä taloudellista

Monessa suomalaisessa taloyhtiössä huoneilman lämpötila nousee talvisin liian korkeaksi. Sopiva lämpötila huoneilmalle on 21-22 °C.

Lue lisää

Ei enää valojen sammuttelua – älyvalaistus muuttaa arkea

Energiansäästön nimissä valoja on neuvottu sammuttamaan tiloista, joissa ei oleskella. Tämä kannattaa edelleen, mutta tulevaisuudessa älykkäät järjestelmät muuttavat tapaamme säästää energiaa. Säästöstä tulee automaattista.

Lue lisää

Nauti herkullisista uunijuureksista

Edullisesti ja helposti terveellistä. Kuulostaa jo melkein liian hyvältä. Täyteläisen maukkaat uunijuurekset ja vihannekset valmistuvat nopeasti uunissa pääruoaksi tai lisukkeiksi.

Lue lisää