Lapin energiayhtiöt ensimmäisten joukossa uuteen energiatehokkuus-sopimukseen

20.10.2016, klo 09:03

Energiateollisuus on allekirjoittanut perjantaina 14.10.2016 elinkeinoelämän uuden energiatehokkuussopimuksen kaudelle 2017–2025 yhdessä muiden toimijoiden kanssa.

Myös Napapiirin Energia ja Vesi Oy, Energiapolar Oy ja Rovakaira Oy sitoutuvat ensimmäisten yritysten joukossa uuteen jatkosopimukseen.

Sopimuksen avulla energiayhtiöt jatkavat energiankäytön tehostamista vapaaehtoisin toimin. Sopimukseen liittyvä energia-alan yritys sitoutuu kehittämään asiakkailleen uusia innovatiivisia energiapalveluita ja energiatehokkuustoimia. Yritykset sitoutuvat myös oman energiankäyttönsä tehostamiseen energian jakelussa ja tuotannossa, tavoitteena on säästää omasta energiankäytöstä 6 % vuoteen 2025 mennessä.

Säästöjä pyritään etsimään muun muassa verkostohäviöiden vähentämistoimilla. Sopimukseen kuuluvat myös vuosittaiset raportoinnit Motivalle tehdyistä energiatehokkuustoimista. Asiakkaiden energianeuvonnan tehostaminen ja kulutustietojen tarkentuminen etäluettavien mittareiden kautta on tärkeä osa pitkäaikaista energiatehokkuustyötä.

Energia-alan omalla toiminnalla ja asiakkaiden käytön tehostamisella säästetty valtavia määriä energiaa

Aikaisempi, vuoden 2016 loppuun asti voimassa oleva energia-alan sopimustoiminta on osoittanut toimivuutensa. Energiayhtiöiden energiatehokkuuspalvelujen on arvioitu saaneen aikaan yhteensä jopa yhden terawattitunnin energiansäästön asiakkaiden energiakäytössä. Myös yritysten omaan toimintaan kohdistuneet säästöt ovat olleet merkittäviä. Sähkön ja kaukolämmön jakelun tehostamiseksi on energiayhtiöissä tehty vuosittain satoja tehostamistoimija ja Suomessa on energiatuotannossa sopimuskauden aikana säästetty primäärienergiaa jo 1,9 TWh.

Janne Savelainen

Napapiirin Energia ja Vesi Oy:n toimitusjohtaja

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Nauti herkullisista uunijuureksista

Edullisesti ja helposti terveellistä. Kuulostaa jo melkein liian hyvältä. Täyteläisen maukkaat uunijuurekset ja vihannekset valmistuvat nopeasti uunissa pääruoaksi tai lisukkeiksi.

Lue lisää

Nyt on näyttävien valaisinten aika

Tuntuuko siltä, ettei tänä vuonna oikeaa kesää ollutkaan ja että syksy tuli ajatusta nopeammin? Kodin sisustajalle ja kotona viihtyjälle syksy on kuitenkin tunnelmallista aikaa. Trendeistä voi kukin ammentaa itselle sopivan sisustuksen ja aina voi luoda myös omat trendit.

Lue lisää

Silittämällä siistiä

Tekstiilien hoitaminen on helpottunut uusien ja helppohoitoisten materiaalien myötä, mutta silitysraudalla ja laudalla on yhä paikkansa. Uudet ja kauniit silitysraudat suorastaan houkuttelevat silityspuuhiin.

Lue lisää