Pakkanen tulee, lämmitätkö oikein?

04.01.2017, klo 09:46

Koko Suomeen odotetaan kylmää säärintamaa, jonka taittuminen ei ainakaan vielä näy sääkartoilla. – Nyt kannattaa olla tarkkana kodin huonelämpötilojen säädössä, sillä kovana pakkaskuukautena lämmityslasku saattaa olla moninkertainen syyskuukauteen verrattuna, muistuttaa asiantuntija Sami Seuna Motiva Oy:stä.


Lämmitys on suurin yksittäinen asumisen kuluerä, ja pitkittyvä kylmä jakso nostaa lämmitysenergiankulutusta vääjäämättä. Pienillä nikseillä voi taittaa kulutushuipun terävimmän kärjen ilman, että asumisviihtyvyys kärsii.

– Omakotitalossa kiinnittäisin ensimmäisenä huomiota aputilojen huonelämpötiloihin. Tuulikaapissa, varastossa ja autotallissa lämpötilan voi huoletta alentaa 7–12 asteeseen, autotallissa aavistuksen alemmaskin. Myös asuinhuoneiden lämpötiloja voi laskea, Seuna sanoo.

Hän kehottaa kuitenkin tarkkailemaan rakennukseen tulevan vesijohdon läpivientipaikan ja vesimittaritilan lämpötiloja. Etenkin vanhassa talossa nämä kohteet voi olla tarpeen suojata paikallisella lisälämmittimellä. Jäätymisvaaraa voi ehkäistä myös kiertämällä vesijohdon päälle sulanapitokaapelia ja solumuovieristettä.

Tukilämmitys kannattaa

Takan tai leivinuunin säännöllinen lämmitys on erityisesti pakkasilla tehokas säästötoimi. Vuositasolla sähkölämmittäjä voi varaavalla tulisijalla parhaimmillaan korvata jopa 30 prosenttia kokonaisenergiankulutuksestaan. Kevytrakenteinenkin takka on iso apu pakkasilla. Polttopuuta kannattaa tuoda sisään ainakin muutama päivä ennen polttoa.

– Tehokkainta on, jos tulisijaa ehtii lämmittää pakkasta ennakoiden ja jatkaa puunpolttoa pitkin pakkaskautta. Pitämällä huoneiden väliovet avoinna lämmin ilma pääsee kiertämään tasaisesti asuntoon, Seuna sanoo.

Jos on riski tulisijan ylilämmittämisestä, lämmityspatterit kannattaa säätää pienemmälle. Lattialämmityksen kohdalla säätöä kannattaa ennakoida hyvissä ajoin ennen puupolttoa, sillä lattia reagoi säätöihin viiveellä.

Ilmalämpöpumpun tehokkaan käytön pakkasrajat ovat laitekohtaisia, jotka selviävät ohjekirjasta tai myyjältä. Seunan mukaan tällä vuosikymmenellä valmistetut pumput toimivat parhaimmillaan jopa -30 °C:ssa kohtalaisella hyötysuhteella. Jos laitteen on sulkenut, sitä ei kannata käynnistää ennen kuin lämpötila on noussut noin -10° C:een.

– Ilmalämpöpumpun energiatehokkuudesta kannattaa huolehtia imuroimalla säännöllisesti sisäyksikön suodattimet ja varovasti harjaamalla ulkoyksiköstä siihen kertynyt jää ja lumi.

Kuva: Scanstockphoto

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Taltuta tulinen nokkonen hauduttamalla

Lähi- ja luomuruoat ovat trendikkäitä. Siitä voi pistää vielä askeleen paremmaksi talttumalla tulinen ja luonnonvarainen kotipihan nokkonen hauduttamalla. Sähköliedellä saa valmistettua monenlaisia nokkosherkkuja.

Lue lisää

Varmista mökkihormien kunto

Mökin ja saunan hormin kunto on hyvä varmistaa vuosittain. Älä kuitenkaan lankea ilmaisia tarkastuksia ja mahdollisesti ylihintaisia korjauksia kauppaavien helppoheikkien ansaan.

Lue lisää

Puhtaat matot kesän juhliin

Mattojen pesu ei suinkaan ole niin rankkaa kuin ennen muinoin. Sähkökäyttöiset painepesurit helpottavat kummasti pesijän työmäärää. Ja parhaimpia kodin tuoksuja ovat puhtaat ja raikkaat matot.

Lue lisää