Älytelevisio osaa ja oppii koko ajan lisää

ti 7. elokuuta 2018 13.05.00


Suurin osa nykyaikaisista tv-malleista on niin sanottuja älytelevisioita. Ne hyödyntävät muun muassa internetin suoratoistopalveluita ja toimivat näyttöinä mobiililaitteille sekä tietokoneille. Nettiä ja langatonta kuvansiirtoa varten tv pitää liittää kotiverkkoon joko ethernet-kaapelilla tai langattomasti wlan-yhteydellä.

Puhelimien ja tietokoneiden tapaan televisioiden älyominaisuudet toimivat sille ohjelmoidun käyttöjärjestelmän alaisuudessa. Esimerkiksi LG:llä käyttöjärjestelmä on webOS, Samsungilla Tizen ja Sonylla Androidtv. Käyttöjärjestelmä sekä sovellukset päivittyvät aika ajoin netin kautta, ja älyominaisuuksien hyödyntäminen edellyttää usein myös käyttäjätilin avaamista.

Jos älyominaisuuksia ei tarvitse, tv:tä ei ole pakko kytkeä verkkoon eikä tiliä avata. Käyttöönotto on silloin hieman yksikertaisempaa, ja tietoturva– ja hakkerointihuolet voi tv:n osalta unohtaa.



Elokuvia ja musiikkia

Lähes kaikki älytelevisiot hallitsevat suosituimmat suoratoistopalvelut, kuten Netflix, YouTube ja Yle Areena. Myös musiikkia on saatavilla esimerkiksi Spotifyn kautta.

Kotimaisten kanavien ohjelma-arkistoihin pääsee joko suoraan tai asentamalla netistä ladattu sovellus. Oman suosikkipalvelun saatavuus kannattaa kuitenkin aina tarkistaa ennen tv:n ostoa.

Älytelevisio sisältää yleensä myös nettiselaimen, mutta se ei näytä kaikkia sivustoja, kuten niitä, jotka perustuvat flash-tekniikkaan. Sovelluksia ja etenkin nettiselainta on helpointa hallita kaukosäätimellä, missä on esimerkiksi kosketuslevy tai jokin muu kosketukseen reagoiva säädin, josta kursoria voi siirtää ruudulla. Langaton hiiri ja näppäimistö on mahdollista liittää moniin älytelevisioihin bluetooth-yhteydellä.

Bluetooth-yhteys palvelee usein myös langatonta äänensiirtoa. Näin tv-ääntä on mahdollista kuunnella samoilla langattomilla kuulokkeilla kuin älypuhelimen musiikkisovellustakin.



Valokuvia ja videoita

Valokuvia ja kotivideoita pystyy näyttämään monin tavoin. Otokset voi kopioida esimerkiksi muistitikulle, joka kytketään tv:n usb-liitäntään. Usb-liitännän kautta on myös mahdollista tallentaa tv-ohjelmia ulkoiselle kiintolevylle. Monipuolisimmissa malleissa tallennus onnistuu samalla kuin toista ohjelmaa katsoo tv-ruudulta.

Valokuvat, videot ja muukin älypuhelimen näytölle saatu materiaali on mahdollista siirtää eli peilata myös tv-ruudulle. Helpoiten siirto onnistuu, kun puhelin ja televisio ovat saman valmistajan tuotteita, mutta se ei ole välttämätöntä. Monet televisiot tarjoavat lisäksi mahdollisuuden jatkaa tv-ohjelman katselua puhelimen näytöltä esimerkiksi jääkaapilla käytäessä.

 

Älykodin keskus

Televisiosta on jo tullut osa älykotia, missä se toimii sekä näyttölaitteena että ohjauskeskuksena. Jos saman valmistajan älykäs pyykinpesukone ja tv on liitetty kotiverkkoon, kuvaruudulle ilmestyy viesti pesuohjelman päättymisestä. Kalenterimerkinnät ja pikaviestipalveluiden ilmoitukset saa nekin halutessaan televisioon. Televisiokuvan voi myös peilata esimerkiksi älyjääkaapin näytölle.

Nykyaikainen älytelevisio on puhelinten tavoin täynnä kehittyneitä ominaisuuksia ja mielenkiintoisia sovelluksia. Niistä voi halutessaan ottaa kaiken irti, mutta yhtä hyvin tv:stä voi katsella vain antenni- tai kaapelikanavia. Ja jos mieli muuttuu, älyominaisuudet voi ottaa käyttöön myöhemmin.

Teksti: Ari J. Vesa

 

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Mitkä tahansa kodintekniset laitteet voivat olla verkkoon kytkettyjä älylaitteita

Mitkä tahansa kodin esineet voivat olla verkkoon kytkettyjä älylaitteita, niin kodinkoneet kuin lelut, lattiat ja sängyt. Samalla kun kuluttaja ostaa laitteen, ostaa hän myös palvelun.

Lue lisää

Digisiirtymä vuonna 2020 pimentää tuhansia televisioita

Suomessa siirrytään pelkästään teräväpiirtoisten HD-lähetysten katseluun maaliskuussa 2020. Antenniurakoitsijoiden mukaan muutos edellyttää lukuisien antennien uusimista.

Lue lisää

Älytelevisio osaa ja oppii koko ajan lisää

Televisiota ostettaessa on syytä varmistaa, että siinä on dvb-t2-viritin. Jos tv ei tue dvb-t2-tekniikkaa, sillä ei voi vastaanottaa antenniverkossa lähetettäviä ohjelmia kevään 2020 jälkeen. Monta muutakin asiaa kannattaa televisiota valittaessa ottaa huomioon, sillä tv-kanavat ovat vain pieni osa kaikesta ohjelmatarjonnasta.

Lue lisää