Energiateollisuuden Jukka Leskelä: Ilmastohaaste on ratkaistavissa

ma 8. lokakuuta 2018 12.34.00

- Energiateollisuus on sitoutunut Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteisiin. Puhtaan teknologian käyttöönotto, uudet toimintatavat ja asenteet vauhdittavat energiamurrosta ja matkaa kohti ilmastoneutraalia energiajärjestelmää. Ilmastohaaste on suuri, mutta muutos on tehtävissä.

- IPCC:n tutkijoiden viesti päättäjille on selvä. Polku päästöjen vähentämiseksi vuosisadan puoliväliin on päätettävä nyt. Haasteena on, että poliittiset sitoumukset eivät kansainvälisesti vastaa Pariisin sopimuksen tavoitteisiin. Suomen on oltava aktiivisesti tukemassa ja viemässä eteenpäin vahvaa ilmastopolitiikkaa EU:ssa, Leskelä painottaa.

Suomessa energia-ala toimii sen puolesta, että sähkö ja kaukolämpö ovat ilmastoneutraaleja jo ennen vuotta 2050.

Ilmastohaasteita ei ratkaista yksin julkisella rahoituksella

- On tärkeää, että markkinat valjastetaan globaalisti kestävän energiajärjestelmän tueksi, koska ilmastohaastetta ei ratkaista yksin julkisella rahoituksella.
Maailma sähköistyy ennennäkemätöntä vauhtia. Suomi on maailman huippua älykkäissä energiaratkaisuissa. Täällä on korkeaa osaamista esimerkiksi ilmastoteknologioissa ja energiaintegraatiossa, kuten kaukolämmityksessä, -jäähdytyksessä ja hukkaenergioiden hyödyntämisessä.

ET:n Leskelä painottaa, että Suomella on lupa ja velvollisuus hyödyntää tietotaitoa, joka mahdollistaa ilmastoratkaisujen kaupallistamisen ja muuttamisen vientituloiksi.

Siirtymä ilmastoneutraaliin energiajärjestelmään vauhdittaa samalla liikkumisen, asumisen ja muun energiankäytön palveluiden ja puhtaiden vaihtoehtojen lisääntymistä.

- Ilmastotutkijoiden sanoma on vakava, mutta ei lamaannuttava. Tarvitsemme päättäjiltä selkeät päästötavoitteet vuosille 2040 ja 2050. Energia-ala toimii edelläkävijänä sen puolesta, että ilmastotavoitteet saavutetaan, sanoo Energiateollisuuden toimitusjohtaja Jukka Leskelä.

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Pihoille kaivataan valoa

Pihan kulkureittien valaiseminen on kyselyn mukaan pihojen tärkein sähköistysaihe. Pihalle kaivataan myös pistorasioita kausivaloille sekä sähköisille työkaluille. Nyt on oikea aika suunnitella pihan sähköistyksen parantaminen ja toteuttaa se kesän aikana ennen syksyn pimeitä.

Lue lisää

Aika siirtyä jäähdyttelemään?

Moni asunto voi muuttua helteellä tukalan kuumaksi. Jäähdytys kannattaa tehdä tehokkaasti, mutta energiaa tuhlaamatta.

Lue lisää

Noin kahdella miljoonalla suomalaisella on kohonnut verenpaine: Verenpainemittari on kodin elintärkeä sähkölaite

Kärsitkö tietämättäsi kohonneesta verenpaineesta? Reilustikin kohonnut verenpaine on usein oireeton tai oireet ovat epämääräisiä. Elämäntavat voivat nostaa verenpainetta yllättävästi.

Lue lisää