Herkut joulupöytään hauduttamalla

ma 18. joulukuuta 2017 09.08.00

Joulun ruuat kannattaa tehdä hauduttaen. Joulun uunipuuro on kätevää hauduttaa samaan aikaan kun paistaa joululaatikot. Näin uunin lämpö tulee käytettyä hyödyksi ja turhilta lämmittämisiltä vältytään.

Kun kaikki on valmista, voi uunin lämmön antaa tulvia keittiöön. On hyvä varmistaa, että lämmitystermostaatit toimivat ja katkaisevat lämmityksen, kun tilassa on muita lämmönlähteitä.

Jos asunnossa on varaava takka tai leivinuuni, voi sen lämmön hyödyntää jouluruokien haudutukseen.

Jäähdytä ulkoilmassa

Joululaatikot ja muut herkut kannattaa jäähdyttää kylmään vuodenaikaan parvekkeella tai kuistilla ennen pakastimeen tai jääkaappiin siirtämistä

Viileä ulkoilma on hyvä käyttää tässä hyödyksi ja säästää kylmälaitteiden energiaa. Kylmälaukkua voi käyttää myös lämpöakkuna samaan tapaan kuin heinälaatikkoa. Uunipuuron voi kypsyttää sanomalehteen käärittynä kylmälaukussa tai styroks-astiassa, jos varsinaista heinälaatikkoa ei ole.

Paista kinkku yöllä

Sähkölämmitteisissä taloissa asuville yösähkön käyttäminen on edullisempaa, mutta ympäristön ja yleisen energiansäästön kannalta myös muiden kannattaa harkita öistä kinkunpaistoa. Jos perheessä syödään kinkkua, se pitäisi paistaa hitaasti matalassa noin 90-125°C:n lämpötilassa.

Kysy lihakauppiaalta oikeat ohjeet ja paistoajat. Pakastekinkku ja muutkin pakasteet kannattaa sulattaa hitaasti jääkaapissa sähköä säästäen pakasteen kylmyyttä hyödyntäen. Älä paista kinkkua sähköuunissa samaan aikaan kun saunan sähkökiuas on päällä.

Kuva: Rodeo


Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Paristot ja akut ovat haluttua uusioraaka-ainetta

Paristokierrätyksen kauppakirettätyksen 10-vuotismerkkipäivää on syytä juhlia. Kymmenen vuoden aikana helposti saavutettavat keräyspisteet ovat lisänneet kierrätysintoa ja materiaalikierrätys kehittynyt huimasti.

Lue lisää

Omakotitalon syksyiset huoltovinkit

Omakotitalossa ja muussa pientalossa asuvan on hyvä tarkistaa kiinteistön kunto ennen pakkasia. Pienellä vaivalla vältytään jäätyneiden putkien, lämmityksen riittävyyden tai veden tulvimisen kaltaisilta ongelmilta.

Lue lisää

Järeät televisiot tulevat

Seuraavaksi kodeissa yleistyvät suurikokoiset 65–85 tuuman ultratarkat televisiot. Ja miksipä ei? Ovathan hinnat pudonneet kohtuulliseen 700–1000 euron haarukkaan.

Lue lisää