Suomalaiset tuntevat melko hyvin eri ruokien ilmastovaikutukset

pe 11. lokakuuta 2019 14.08.00


Kalafarmi Ahvenanmaan saaristossa.

Ruoan ilmastovaikutukset puhuttavat julkisuudessa laajasti. Ruoan osuus kulutuksen ilmastovaikutuksista onkin lähes yhtä suuri kuin liikenteen tai asumisen. Kalaneuvoksen kesällä teettämästä tutkimuksesta selviää, että suomalaiset ovat melko valveutuneita eri ruoka-aineiden ilmastovaikutuksista. 

Tutkimuksessa kysyttiin, kuinka haitallisina vastaajat pitivät eri tuotteiden ilmastovaikutuksia. Ilmastovaikutuksiltaan haitallisimmaksi vastaajat arvioivat naudanlihan. Seuraavaksi järjestyksessä listalle nousivat sian- ja lampaanliha sekä maitotuotteet. Kotimaisten ja kansainvälisten tutkimusten mukaan ilmastolle haitallisimpien tuotteiden järjestys vaihtelee jonkin verran riippuen siitä, mistä tuote on kotoisin. Tuotteet itsessään olivat suomalaisten arvioissa kuitenkin oikein.

Vähiten haitalliset ilmastovaikutukset arvioitiin olevan kasviksilla ja kalalla. Kalan ilmastovaikutukset ovat eläinproteiineista vähäisimmät, joten tämänkin osalta suomalaiset osuivat lähelle oikeaa. Vain erilaiset kasviproteiinit ja palkokasvit kuuluisivat listalle kalan alapuolelle ilmastolle vähemmän haitallisina. Kaikki ikäluokat pitivät kalan ja kasvisten vaikutuksia ilmastolle vähäisinä.

– Julkisessa keskustelussa korostuu kahtiajako ilmaston kannalta hyvään kasvissyöntiin ja ilmastolle haitalliseen lihansyöntiin. Todellisuudessa vaihtoehdot eivät ole näin mustavalkoiset ja suomalaiset myös tietävät sen. Erityisesti kotimainen kala on ilmastoahdistuksesta kärsiville hyvä vaihtoehto. Suomessa kasvatetun kirjolohen hiilijalanjälki on vain kymmenesosa naudanlihan vastaavasta ja puolet sianlihan hiilijalanjäljestä, toteaa Kalaneuvoksen varatoimitusjohtaja Toni Hukkanen.

 

Moni syö kalaa viikoittain

Kyselyyn vastanneista 63 % syö kalaa vähintään viikoittain. Silti vain viidesosa suomalaisten ostamasta kalasta on kotimaista. Vastaajista 86 % haluaisikin ostaa nykyistä enemmän kotimaista kalaa.

– Kotimaisen kalan osuutta suomalaisten ostoskoreissa voitaisiin nostaa merkittävästi sallimalla kalankasvatuselinkeinolle nykyistä paremmat kasvumahdollisuudet sekä tehostamalla eri kalalajien monipuolista kalastamista ja jalostamista kuluttajia kiinnostaviksi elintarvikkeiksi. Tämä hyödyttäisi myös ilmastoa, tiivistää Hukkanen.

Lue myös aikaisemmin julkaisemamme juttu silakasta, nykykeittiön trendikkäänä raaka-aineena.


Teksti: Ari J. Vesa

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Valaistuksen syksy on ekologinen ja moni-ilmeinen

Syksyn valaistustrendeissä näkyvät ekologisuus ja kestävä kehitys. Valaistus suunnitellaan yhä useimmin koko kodin erilaisiin ja muuttuviin tarpeisiin. Myös vuorokaudenajat ja luonnonvalo huomioidaan.

Lue lisää

TTS Työtehoseura testasi neljä robotti-imuria: Kotiympäristössä suorituskyky vaihtelee

Työtehoseuran testaamat robotti-imurit olivat koeolosuhteissa melko tasavertaisia, mutta käytännön testeissä niiden suorituskyky vaihteli. Etenkin nurkkien, seinänvierustojen ja eripaksuisten mattojen imurointituloksissa oli laitekohtaisia eroja.

Lue lisää

Jumiutuneelle selälle rentoutusta kotihierontalaitteista

Jomottaako selkää, aristaa ja väsyttää? Mikään ei voita aitoa oikeaa hierojaa, mutta aina siihen ei ole mahdollisuutta.

Lue lisää