Sähköautoilijoille latauspisteitä Pohjois-Suomeen

27.11.2015, klo 10:35

Napapiirin Energia ja Vesi Oy NEVE on avannut Lappiin ensimmäiset omat latauspisteet. Jo avattuja ovat Peuran ja Rovaniemen keskustan latauspisteet ja jatkoa seuraa ulosmenoteiden varsilla. Nyt myös Lapin kohteet ovat sähköautoilijoiden saavutettavissa.


Ensimmäinen NEVE:n investoima ja Virtapiste-verkoston operoima julkinen latauspiste avattiin jo lokakuun alkupuolella Rovaniemen Poromiehentien pysäköintihalliin. Tästä pisteestä löytyy pikalaturi sekä kaksi keskinopeaa 22 kilowatin laturia. Toinen piste avattiin ST1:n yhteyteen Peuraan marraskuussa.

– Lisäksi joulukuussa avataan latauspisteet myös Evestin kyläkaupalle Meltaukseen sekä Lohinivan Lohihoviin. Vielä ennen joulua on tulossa piste myös kaupungin rajalle Käyrämöön. Keskustan ulkopuolisissa pisteissä on kaksi keskinopeaa laturia. Nämä soveltuvat myös sähkökäyttöisten moottorikelkkojen lataamiseen, kun niitä alkaa tulla markkinoille, kertoo kehityspäällikkö Jouni Karasti.

Lisää julkisia latauspisteitä tulossa

Lisää julkisia latauspisteitä on suunnitteilla Energiapolar-alueelle. Päätökset kohteista tehdään ensi vuoden puolella ja rakennustöihin päästäneen talvikauden jälkeen.

– Olemme käyneet neuvotteluja kohteista ja etsimme erilaisia yhteistyömalleja, jotta latausverkosto saadaan myös Lapissa kattavaksi. Luomme edellytykset, että sähköautolla voi liikkua myös tässä osassa maata, lupaa Karasti.

Latauspisteet on sijoitettu niin, että myös sähkökäyttöisten moottorikelkkojen lataaminen niissä onnistuu, kun kelkkoja alkaa tulla käyttöön.

– Sähkökäyttöistä moottorikelkkaa on kehitetty ja myös me olemme olleet siinä matkanvarrella omalta osaltamme mukana. Olemme luonnollisesti huomioineet tulevat kelkat latausverkoston suunnittelussa ja sijoittelussa etenkin Rovaniemen keskustasta pohjoiseen päin. Pisteet on sijoitettu kelkkareittien läheisyyteen ja keskinopeat pisteet sopivat hyvin myös kelkkojen lataamiseen.

Sähköautot sopivat myös Lappiin

– Sähköautot sopivat hyvin myös Lappiin. Jakeluverkosto on kunnossa, huolehdimme julkisista latauspisteistä ja sähkö tehdään alueella puhtaasti. Sähköautot ja puhtaasti tuotetulla energialla lataaminen sopivat hyvin yhteen luontomatkailun kanssa. Myös palaute sähköautoista ja latauspisteistä on ollut positiivista.

Jouni Karasti uskoo sähköautojen suuremman yleistymisen olevan kiinni enää hinnasta. Kun hinnat alkavat laskea myynnin lisääntymisen ansioista, ruokkii se autojen yleistymistä myös meillä.

Suomessa sähköautojen määrä on vielä pieni, runsaat 1000 kappaletta, mutta Norjassa niiden määrä nousee jo lähes 53000 kappaleeseen.

– Meillä on infra kunnossa ja julkisiin latauspisteisiin investoidaan, vaikka autojen määrä on pieni. Uskon kuitenkin, että sähköautot tulevat lisääntymään nopeastikin. Pitää myös muistaa, että sähköautojen lataus hoidetaan pääosin kotipihassa ja loma-asunnoilla, mutta myös julkisia latauspisteitä tarvitaan ympäri maan. 

Sähköautoilu ja akut


Sähköauton huippunopeus ja kiihtyvyys ovat helposti polttomoottoriautoa suuremmat. Polttomoottoriautoissa 3-litrainen moottori kuluttaa polttoainetta reilusti enemmän kuin 15-litrainen moottori. Sähköautoissa taas 50 kW:n moottori ei kuluta sähköä paljoakaan enempää kuin 25 kW:n moottori alhaisella ja tasaisella nopeudella ajettaessa.

Akkuteknologia kehittyy koko ajan ja kehitys tulee vaikuttamaan myös sähköautojen toimintasäteisiin ja latausaikoihin. Esimerkiksi Teslan toimitusjohtaja Elon Musk on ennustanut sähköautojen toimintasäteen nousevan 10 vuoden kuluessa ainakin 800 kilometriin yhdellä latauksella.

Yleisimmin sähköautoissa käytetyt akut ovat litium-ioni-akkuja (LiCoO2). Litium-ioni-akut kestävät lyijy- ja nikkeliakkuja enemmän latauskertoja ja purkauksia. Litium-ioni-akussa käytetty koboltti on myrkyllistä, siksi se on kierrätysvaiheessa ongelmajätettä. Tämä akku tarvitsee yleensä myös jäähdytyksen ja pohjoisissa oloissa lämmityksen. Akun energiamäärä laskee 6–7 vuodessa kolmanneksen.

Akkuteknologia kehittyy koko ajan ja myös ongelmajätteeksi luokiteltavat aineet tulevat niistä poistumaan. Tulossa on ainakin litium-rautafosfaattia-akkuja, joissa koboltti on korvattu raudalla ja litium-ilma-akkuja, joiden varauskyvyn ja toimintamatkan kerrotaan olevan nykyisiä akkuja huomattavasti paremmat. Akut, kuten muutkin autonosat tulevat säilymään kierrätettävinä.

Sähköauton akut pitää vaihtaa tietyin välein. Nykyakuille odotetaan 5–7 vuoden käyttöikää, mutta vaihtoakut tullevat kestämään taas pidempään.

Suomessa romutetaan nykyään 10000–140000 autoa ja valtaosa niiden materiaaleista kierrätetään. Suomessa autojen valmistajat / maahantuojat järjestävät ja kustantavat kierrätyksen yhteistyönä Suomen autokierrätys Oy:n kanssa.

Kierrätysvaatimus koskee myös sähköautoja. Auton muiden osien lisäksi sähköauton akut kierrätetään. Akkujen kierrätys on osa normaalia purkamon toimintaa. Litium on arvokas metalli ja sen kierrätys pienentää akun valmistuskustannuksia. 

Teksti: Ari J. Vesa

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Tulkoon pakkaset!

Kotona ei kannata hytistä. Lämmitys- ja ilmastointilaitteiden oikea toiminta kannattaa varmistaa jo ennen paukkupakkasia.

Lue lisää

Hemmottele jalkoja kylvyllä

Kuumottaako, aristaako ja kiristääkö jalkoja? Rentouttava jalkakylpy ja säännöllinen rasvaus on jo hyvä alku jalkojen hoidolle. Kylpylaitteet ovat helppokäyttöisiä ja niiden aikana voi esimerkiksi katsoa televisiota tai kuunnella äänikirjoja.

Lue lisää

Älyuunien uusi uljas aika

Uuni ja liesi eivät ehkä ole kodin useimmin vaihdettavia sähkölaitteita. Kotikokille koittaa keittiössä varsin mukavat ajat, kun keittiöön saadaan esimerkiksi huikeat älyuuni-innovaatiot käyttöön.

Lue lisää