Valon festivaali

21.05.2019, klo 11:58

Sodankylän henki ja yötön yö tarjoavat ainutlaatuiset puitteet elokuvien katsomiselle. Voisi sanoa, että kylän kapasiteetti on täydessä käytössä festivaalien aikana, sillä majoitusmahdollisuuksia tarjoavat myös kyläläiset itse. Paikalle odotetaan jälleen reilusti 28 000 kävijää. Mikä saa elokuvien ystävät ympäri maailman matkustamaan Sodankylään?

Kesäkuussa normaalisti melko hiljainen Sodankylä herää henkiin, kun se täyttyy elokuvakansasta ja festivaalien talkooväestä. Tuhannet ihmiset nauttivat yhdessä elokuvien katsomisesta ja kesän valosta, yötä päivää. Sodankylän elokuvajuhlat järjestetään tänä vuonna 12.–16.6. Järjestelyt ovat jo täydessä tohinassa.

Elokuvajuhlien suuren kävijämäärän majoituksen tarpeisiin on vastattu. Kävijöillä on mahdollisuus majoittua Sodankylän lisäksi 25 min ajomatkan päässä Luostolla, josta järjestetään ympärivuorokautiset bussikuljetukset festivaalialueelle.

Tärkeä majoitusmahdollisuus on Sodankylän oma väki, josta huokuu lappilainen vieraanvaraisuus. Yhä yleistyvä kotimajoittuminen on suosiossa Sodankylän alueella eli kyläläiset tarjoavat vuokralle omia asuntojaan festivaalien ajaksi.

– Olen kuullut tapauksia, joissa asuntojensa vuokraajat ovat ystävystyneet festivaalivieraiden kanssa ja tarjonneet majoitusta myöhemmin ilmaiseksikin – tämä kiteyttää hyvin Sodankylän elokuvajuhlien hengen. Olemme kaikki yhtä perhettä, Sodankylän elokuvajuhlien toiminnanjohtaja Ari Lehtola kertoo.

Kehitteillä muun muassa pop-up-majoituksia

Kasvavan kävijämäärän ansiosta kehitellään myös uudenlaisia pop up -majoituksia, jotka olisi helppo kasata ja jotka mahdollistaisivat miellyttävän majoittumisvaihtoehdon yhä useammalle kävijälle. Majoitushanketta suunnitellaan yhteistyössä Hiljaisuus-festivaalin ja Ijahis idja -festivaalin kanssa.

– Tarkoitus on rakentaa kevyitä ja ekologisesti muotoiltuja kokonaisuuksia, joissa olisi 2–4 hengen majoitukset. Majoitukset olisivat siirrettäviä ja pyrimme siihen, että näiden ympärillä olisi koko palvelu eli myös vessat ja keittiöt. Ennen kaikkea saataisiin uusi majoitusmuoto vastaamaan lisääntynyttä majoitustarvetta, Lehtola kertoo.

Kävijämäärään kasvuun on varauduttu rakentamalla alueelle uusi, neljäs esityspaikka. ”Haluamme tarjota kaikille laadukkaan elokuvakokemuksen, ja sitä varten tarvitsemme lisää tilaa yleisölle. Uusi teatteri tulee Kitisenrannan koulun takapihalle. Sen avulla mm. uusintoja voidaan näyttää enemmän.”

Parhaillaan valmistelemme hanketta, jonka avulla myös kansainväliset asiakkaat saataisiin ekologisesti kuljetettua festivaalille. Kyseessä on taidejunahanke, joka kulkisi Venäjältä Rovaniemelle. Samalla on tarkoitus kehittää laajemminkin Lapin kulttuurimatkailua.

 

Mahdollisuus kokea mykkäelokuvakonsertti ja sing-a-long

Sodankylän elokuvajuhlissa kohtaavat menestyksekkäät ja nousevat elokuvantekijät. Ohjelmistoon on valikoitu merkittäviä, ajankohtaisia ja puhuttavia elokuvia niin kotimaasta kuin ulkomailta. Tietysti myös elokuvamusiikkia mahtuu joukkoon. Festivaali järjestää mykkäelokuvakonsertin, jossa maailman parhaisiin mykkäelokuvasäestäjiin kuuluva pianovirtuoosi Stephen Horne esiintyy. Lisäksi tänä vuonna vieraaksi saapuvat ainakin ohjaajat Pernilla August, Arnauld Desplechin ja Fernando Meirelles sekä ansioitunut dokumentaristi Pirjo Honkasalo.

– Festivaali tarjoaa muitakin elämyksiä. Muun muassa Sing-a-long -elokuvaesitykset ovat tapahtumia, joissa yleisö laulaa esilaulajien kannustamana. Tänä vuonna esilaulajina ovat muun muassa Olavi Uusivirta ja Maria Ylipää. Kun 1000 henkeä laulaa ja tanssii suuressa teltassa, syntyy yhteisöllisyys ja harmonia, jota moni ei unohda, Lehtola paljastaa.




Keskiyön elokuvajuhla

Elokuvien välissä valaisee Sodankylän keskiöinen aurinko. Hämärän elokuvateltan ja keskiyön auringon tuottama kontrasti on monelle festivaalikävijälle elämys, jonka haluaa kokea vuodesta toiseen. Valon määrä saattaa sekoittaa unirytmin, mutta yhdessäolo piskuisen kylän keskellä ja elokuvaväen henki ovat sen arvoisia. Myös Sodankylän sijainti on monelle kävijälle juuri se merkittävä asia, minkä vuoksi he matkustavat pitkänkin matkan.

– Elokuvia lähdetään katsomaan paikkaan, jossa vallitsee yhteisöllisyys, kun ympärillä on samanhenkisiä ihmisiä. Näin uniikki tilanne ei suuressa kaupunkimiljöössä ole mahdollista, Lehtola toteaa.

Kesäkuinen Sodankylä ja sen oma väki tekee siis elokuvafestivaalista ainutlaatuisen. Valon harmonia tuo elokuvaihmiset ympäri maailman yhteen yhdeksi suureksi elokuvaperheeksi.

– Valon määrä on valtavan hienoa elokuvafestivaalien aikaan. Syntyy hieno variaatio, kun elokuvateatterin pimeys muuttuu aamun kirkkaan terävästä, kaiken lävistävästä valosta, keskiyön romanttiseen red velvetiin, punaiseen samettiin. Siinä värisee koko elämänkirjo ja siihen monet ovat rakastuneet, tuumii Lehtola.


Teksti: Meri Koivumaa
Kuvat: Sara Aaltio, Liisa Huima ja Juuso Hirvonen


Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Pihoille kaivataan valoa

Pihan kulkureittien valaiseminen on kyselyn mukaan pihojen tärkein sähköistysaihe. Pihalle kaivataan myös pistorasioita kausivaloille sekä sähköisille työkaluille. Nyt on oikea aika suunnitella pihan sähköistyksen parantaminen ja toteuttaa se kesän aikana ennen syksyn pimeitä.

Lue lisää

Aika siirtyä jäähdyttelemään?

Moni asunto voi muuttua helteellä tukalan kuumaksi. Jäähdytys kannattaa tehdä tehokkaasti, mutta energiaa tuhlaamatta.

Lue lisää

Noin kahdella miljoonalla suomalaisella on kohonnut verenpaine: Verenpainemittari on kodin elintärkeä sähkölaite

Kärsitkö tietämättäsi kohonneesta verenpaineesta?

Lue lisää